Suoraan Koirakerhon kevätkokouksesta lähdettiin KK-treenaamaan. Jäätiin vallan palkinnoitta - ensi kertaa sitten vuoden 1998 (?) No ei sentään, vuonna 2004 ei jaettu lainkaan moista Vuoden miniagilitykoira-palkintoa. Griffoni-Rane vietti silloin "äitiyslomaa". Ja hymyilyttäähän tilanne sikäli, että nythän kun Jussista on tullut melkein oikea aksakoira, niin heti jää palkinnoitta :D
Mutta eikun treenaamaan. Rata oli suhteellisen suoraviivainen, eli ei pahoja vääntöjä ja kääntöjä, ja pariin otteeseen pätkät melkoisen suoraa menoa... Alun aita-aita-aita-putkikuvioon tehtiin ensin tyystin väärä ohjausvalinta. Eihän semmoinen meille sopinut, kun koira kaartaa tuhatta ja sataa puolessa välissä rataa! Eikun vaihtoehto B kehiin; ihmisnuoli ja jaakotus ja johan sujui.
Ekalla suoralla persjättö ONNISTUI, vaikka alunperin tuntui lähes tuhoon tuomitulta... Keppejä mentiin kolmeen kertaan ja täytyy olla iloinen, että kertaakaan eivät jääneet kesken (10 tai 11 keppiin). Jopa niisto MUURIlla onnistui. Olisikohan käynyt niin, että ohjaaja on oppinut "jo" jotain...?
Ja kontaktit otettiin. Puomi ihan perusteellisen huolella... Viimeisellä yrittämällä suoritettiin rataa vallan kiitettävästi: koira pysähtyi hienosti kontaktille, söi palkkanakit ja ohjaaja irrotti itseään usean metrin päähän. Sitten kaunis kehoitus koiralle, "saa jatkaa matkaa", ja kas, ei tapahdu mitään. Ensimmäinen ajatus: mikä siellä nyt niin kiinnostaa ettei malta irrota kontaktilta... Seuraava katseentarkennus: koira paskantaa! Kyllä! Siinä kontaktilla! Tyystin "yllätettynä". Tai eihän se mikään yllätys ole: Jussi kakkaa kisa- tai treenireissulla yleensä kolmesti. Eilen niin tapahtui NELJÄSTI. Eli kakkahätä tulee, vaikka koira on käynyt tarpeillaan... Ja JÄLLEEN KERRAN se tapahtui kovin, kovin pikaisesti. Ei sitten muuta kuin siivousisku käyntiin - ja sakkomaksua maksamaan..... Voihan paska!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti