Eilisilta

Sohvalla

Russelimestikset

Sunnuntaina taas nokka kohti Lempäälää. Kaksi starttia ja russelimestaruudet. Tuntui, että koko päivä oli pelkkää odottelua. Startattiin vielä vihoviimeisenä ja 60 koirakon joukossa se merkitsi tosiaankin odottelua - ja oman lähtövuoron kyttäämistä. Milloin lenkitän, milloin koira valmiiksi, mikä numero siellä nyt menee...?

Ensin oli hyppäri, joka kosahti jo alkupäässä kepeille. Luotin että koirula hakisi umpikulman sen kummemmin ohjaamatta, mutta kaarsi aika vauhdikkaasti toiseen keppiväliin. Oma vika. Sitten paahdettiinkin aitasuoraa vähän turhan pitkään ;)  Eli eipä se koira kääntynytkään varsinkaan kun ohjaaja ei ihan ajan hermolla ollut. Yhden ylimääräisen esteen kera tehtiin sitten iloisen vauhdikas rata :)  Ei hylly edes harmittanut - kunhan nyt tämä ei ihan tavaksi tule...

Agiradalle koitin ryhdistäytyä, ja aikamoista kippuraahan se oli. Takaakiertoa takaakierron jälkeen. Jotenkin onnistuttiin "nolla" vääntämään.  Vaan kas, eihän se ollutkaan nolla :D  Yliajalle meni 1,13 sekunnin verran :/ Noo... elämä on. Ja onhan 7. sija tuollakin tuloksella 60 koiran joukossa ihan bueno. Ainakin meille. Ei me nyt kauhean paljon nopeampaa olisi osattu niitä tuplaniistoja vääntää... Katsokaa miten väännettiin:

https://www.youtube.com/watch?v=NZ8H5mG2Hec

Voihan keskittymiskyvyttömyys!

ARGH! Nyt ottaa ohjaajaa päähän. Että pitää mennä sössimään kaikki... koko treenit. Vieläpä KK-sellaiset. ÄH ja PUH! Koiralla oli virettä, rata oli mukava ja mitä tekee ohjaaja - on jotenkin löysä, saamaton, nössö, lössö eikä saanut mitään ryhtiä menoon. Unohteli kohtia, ohjasi huonosti, unohti kehua koiraa jne. jne. jne. Sellainen päivä siis. Todella sääli koiraa, koska siltäkin alkoi pikkuisen jo into hiipua, kun koko menemisen into latistui siihen, että ohjaaja takoo päätään joka kolmannen esteen jälkeen.

Voi sentään... Mitähän jäikään käteen... No, ainakin ihan passeli sisäänvippaus kepeille, putkenpäiden ohituksia ja putkijarrutreeni. Ensi kerralla paremmin!

Kyllä me (joskus ja jotain) osataan!

Lauantai-ilta vietettiin naapuriseuran hallilla kahden startin verran. Ensin agirata: huonohkoa ohjausta mutta koira pysyi lapasessa. Nolla. Oho. Sentään. Iloitsin eritoten siitä, että Janakkala-taika on kai rikottu: koira pysyy radalla ja tekee töitä, eikä karkaa naisten perään! ISO JUTTU MEILLE! Sitten hyppäri: viidentenä esteenä putki, ja hups - pikkukoirula sinkosikin väärään putkeen. Olisi se toinen (oikea) ollut enemmänkin nenän edessä, mutta sinne meni. Jatkettiin, ja kahden esteen päästä pikkukoirula sinkosikin pituudelle, kun piti mennä putkeen :D Hups. Siinä vaiheessa olin oikeastaan vain entistä iloisempi, sillä näytti siltä, että koira nautti menosta :) KERRANKIN! Ihan niinkuin se aksageeni olisi nyt löytynyt ihan paikoiltaan sieltä perimästä, eikä olekaan mikään hetkellinen satunnaismutaatio :D

Tiistaina jatkettiin samassa paikassa treeneillä. Samalla innolla. IHANAA! Kaarteet venähteli, kepeiltä meinasi jäädä aina vika väli pujottelematta ja kerran lipsuttiin kontaktillakin. Mutta noin muutoin ohjaaja oli taas tyytis; taitaa olla kovin vähään tyytis, mutta ääh - agility on hauskaa! Katsotaan, millä voltti-, watti- tai ampeerimäärällä virtaa löytyy illalla KK-treeneissä!

Niin se hauska hyppäri löytyy tuubista. Älkää välittäkö venähtäneistä persjätöistä tai idiooteista valsseista (olen saanut jo palautetta niistä) vaan hymyilkää sille, että Jussi tykkää aksasta :)

Kisailua ja kävelyä

Lauantai-illaan huumaa. Sitä oli eilen nähtävillä Hyvinkäällä, kun illansuussa kisailtiin. Ekalla radalla Jubberoinen tupsahti suoraan putkesta omatoimisesti kepeille (joka siis oli väärä este...) :) Eihän siitä voinut olla edes harmissaan, kun pikkukoira niin innokkaana ja itsenäisesti haki pujottelun! Ollaanhan sitä treenattukin :D Matka jatkui suht kasassa, mutta loppusuoralla lauantai-illan huuma kostautui: tuli aika ilkeän näköinen puomiloikka. En kyllä edes muista, milloin sellaista on viimeksi koettu... Jäin kuin nalli kalliolle ja kiroilin mielessäni, mutta mieli koheni oitis kun hogasin että koirula aivan reteesti teki kaksi viimeistä aitaa itsenäisesti. Useimmitenhan näissä tilanteissa se suhahtaa suoraan maaliin OHI viimeisen tai viimeisten esteiden...

Seuraavalla radalla saatiin kalasteltua nolla; aika pitkälle se siima riitti - melkoista virvelöintiä... Ohjaajalle jäi siis tunne, että mentiin koko rata ihan jossain rajamailla - pysyykö kasassa, pysyykö kasassa... No, pysyi sijalle 11.

Vimppana oli hyppis; rataantutustumisen jälkeen ihailin muiden hienoja leijeröintejä ja viime hetkellä muutin itsekin ohjaussuunnitelmaa... Radalla tuntui, että pikkukoiralla oli mukava into ja irtosi tosi hyvin esteille. Jotenkin ohjausmuutokseni ei skulannut... otin huolimattomasti, tai siis en ottanut koiraa ollenkaan haltuun... ja se ehti juosta ohi esteen perässäni... Eli femma siitä tuli ja hetken siinä kiemurreltiin ennenkuin päästiin loppurata kartalle. No - olen kovin tyytyväinen, kun Jussi alkaa esittää agilitykoiran elkeitä. Eihän sitä olekaan odoteltu kuin pian 5 vuotta :D

Tänään sitten vietettiin isäinpäivää. Vaikkei olekaan juuri mitään vietettävää: ei ole jälkikasvua kummallakaan; ei Jepellä eikä Jussilla. En tiedä, miten mahtavat matadoruroot selviytyä moisesta päivästä: olisihan se aikamoinen härdelli, jos kaikki 68 jälkeläistä päsähtäisivät isäinpäivälounaalle :D

Käytiin tekemässä pienessä syyssateessa 9 kilsan lenkki reippaaseen kävelytahtiin:

Kulki, kulki

Juu juu, pikkukoissu kulki tiistaitreeneissä JANKKilassa. Oli vauhtia. Onhan ne kaarrokset turhan isoja, mutta ei kai aina tarvii olla niin tiukkapipoinen ja tosissaan. Meille riittää nyt se, että koira toimii ja tykkää tehdä. Toki tavoitteitakin on, mutta kyllä peräänkuulutan enemmän sitä hauskuutta ja hupailua, mitä agility voi myös olla.

Tänään sitten piipahdettiin Pekolassa - APUA! Eihän se mattopohja enää piisaa pikkukoiralle! Pikkukoiralla on nykyään niin kova vauhti, että tassut löi ihan tyhjää. Onneksi on muut treenimestat.

Ylihuomenna startataan triplasti. Toivotaan parasta!