maanantai 26. toukokuuta 2014

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Huonosti siivottu?

Taas ylimääräisiä villakoiria nurkissa...

tiistai 20. toukokuuta 2014

Hellettä Keiniksellä

Johan pukkas kesäkelin. Reippaasti yli 20 astetta ja ukkosenhiostavaa. Vaan eipä se haitannut Keiniksen maanantaitreenejä. Radanpätkää mentiin yhtä tahmeasti kuin muulloinkin :D  Raskas alusta ja raskas keli niin eipä lopputuloskaan voinut olla muuta kuin raskasta... Sitä oli myös ohjaajan meno. Mutta kesä - se on alkanut!

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

lauantai 17. toukokuuta 2014

Nyt nukuttaa

Näytelmää kerrakseen - Erittäin Hubaa (?)

Pitihän näitä kotimaan kehiäkin joskus kokeilla, ja kun lähelle osui, niin mentiinpä Riksun ryhmikseen. Russeleita oli aika läjä, joten aika kovassa seurassa skabailtiin. Eikä aksakoira VOI osata pöydällä seisomista - siis paikoillaan, täh?! Eikä se esiintyminen muutenkaan ole Jussin juttu :)  Esiintyä voi kyllä karkaamalla aksaradalle ja tyttöjen perään!

Saaliina oli sininen, eli EH. Erittäin hienoa se taitaa tarkoitaa ;)  Tuomari oli georgialaismies, ja hänen mielestään Jussi oli hiukan liian raskas edestä, mutta korvat ja silmät olivat kauniit (oleellista muuten aksakoiralle!). Toivoi lisää itseluottamusta :D  Eli näyttelykielestä suomeen käännettynä se lienee tarkoittaa pönötystaitoa :D Taisi tämä taas vähäksi aikaa piisata meille.

Kotimatkalle lähdettiin niin lujaa, että motarilla räjähti rengaskin...

Mutta kaunishan tuo koira on aina meidän mielestämme (kuva Terhi Eskelinen):

Kylvöjä tarkastamassa

maanantai 12. toukokuuta 2014

Oolannin kevätkisat

Edellisistä Ahvenanmaan toukokisoistani taitaa olla aikaa 14 vuotta! Oli siis aika käydä tsekkaamassa nykyinen kisamesta, ÅBSK:n "kotikenttä" Jomalassa.

Lauantaina starttailtiin kolmen radan verran - tai oikeastaan neljän, sillä Jeppekin pääsi starttaamaan! Eka agirata meni "harjoitteluksi" (lue hyl). Ai että kismitti, kun hylly oli samantapainen kuin viikko aiemmin Janakkalassa. Aidalle viistoon ja takaakierto ja sitten putkeen. Ja nyt kun oli koutsin palautteet edellisestä hyllystä tuoreessa muistissa, en mielestäni peittänyt siivekettäkään... mutta siltipä Jussi-pussi-pakanapussi säntäsi edessä tyrkyllä olevaan putkeen. Argh. No, tyytyväinen olen silti siihen, miten koira kulki. Muutoin rata tietenkin meni hyvin...

Toinen agirata oli kankea nolla. Sijoitus 3.

Ja päivän vimppana sitten hyppis. Ai että taas kismitti. Jokin kummallinen blackout tuli kepeillä. Meni tilannetaju... :D  Tavallaan itse vedin koirulan kesken pois - ÄH! Typerä femma, kun jouduttiin korjaamaan loput keppivälit. Ja sitten tietysti meni kaikki muuten hyvin! Putkileijeröintikin, jes!

Jeppe oli onnensa kukkuloilla päästessään radalle. Onkohan edellisen kerran kisattu syksyllä...? Leijeröinti ei sujunut ihan samalla tapaa kuin Jussilla :D  Jeppe reagoi putken jälkeen "tänne, tänne"-kutsuun niin tehokkaasti, että kääntyi samantien takaisin putkeen :D  Ja sitten tietysti vielä kolmannen kerran sinne uudelleen!  Tätä putkihässäkkää lukuunottamatta meno oli jeppemäisen varmaa <3

Sunnuntain agirata meni ahneeksi hyllyksi. Radalla oli kiintoisa ansakohta, jossa koiria sukelsi vuoroin väärälle aidalle tai putkeen. Me selvittiin sujuvalla menolla viime esteille saakka, ja nollankiilto silmissä taisin unohtaa käskyttää puomin alastulon: KARMEA kontaktiloikka, johon en ehtinyt enää mitenkään reagoimaan ja koira sukelsi samantien vielä väärään päähän putkea. Voi räkä.

Hyppis sitten päästiin juoksemaan suhteellisen nautinnollisesti, eli sujuvasti. Nollaan oli mukava päättää kisaviikonloppu.

Täytyy tulla taas toistekin Jomalaan, lentokentän kupeeseen. Agilityradat juostiin keinonurmella ja hyppikset oikealla nurmella. Kirstula in memoriam :D


perjantai 9. toukokuuta 2014

Monsieur Pekin luksuslomalla

Taannoin puhuttiin Jepestä ja "myös Jeppekin"  kuului huonosti korviini, eli väärinkuultuna kuulosti kuin olisi sanottu "mösjöö pekin". Sittemmin häntä on kutsuttu nimellä Monsieur Pekin.

Hälsningar från Åland

Här är vi igen :)

tiistai 6. toukokuuta 2014

Kesäkisakausi - tsup!

Näin korkattiin kesäkisakauden avaus JANKKilassa. Sunnuntaiaamuna ensin hyppäri. Siihenhän se matka jo tyssäsi nelosesteelle,  moinen aita unohtui välistä. Ohjaaja kuulemma oli myöhässä, ja peitti kaiken lisäksi siivekkeen. Jonka johdosta koiruus singahti suoraan putkeen. No, oppia ikä kaikki ;)  Loppurata mentiin suht sujuvasti - vain toka vika este unohtui välistä...

Ensimmäinen agiradoista oli jouheampi kuin takaakiertoinen hyppis. Selvittiinkin siitä virheittä, mutta etenemällä 3,72 koira tuntui suorastaan lehmältä. Koko ajan sai kimittää ja hoputtaa "tule, tule, pian, pian, vauhtia, vauhtia". Kai se hiekkapohja ja ulkokenttä taas keinonurmien jälkeen tuntuu koirankin varpaissa oudolta...? Sijoitus oli 10. 29 koirakon luokassa. Hauskaa muuten, että kisakirjassa edellinen merkintä oli myös JANKKilasta sijoituksella 10. 29 koirakon luokassa. Ai miten niin me ollaan tasaisen varmoja ;) :D

Vika agirata olikin sitten jo eri tuomarin käsialaa, mutta ihan mukavan oloinen. Jotenkin vaan ohjaaja teki huonon sokkarin ja hukkasi koirulan... Sen muutaman sekunnin aikana ehdin jo ajatella, että "tähänkö se taas kosahti", kun tuntui siltä, että koira taitaa mennä väärään päähän putkea, kun en nähnyt koko koiraa :D  Ei se nyt NIIN pahalta sitten videolla näyttänyt, vaikka ei toki sujuvaltakaan :D

Molemmilla aksaradoilla koira ei tosiaan ihan tikissään ollut, ja kaarteet oli mitä oli. Tässä jälkimmäisellä saatiin peräti yliaikaa, mutta mietaamaisen niukasti, eli 0,07 sekkaa :D  Sijoitus silti 5.

No, kaksi melkein-nollaa - joten tyytyväisenä jatketaan kohti kesää!

lauantai 3. toukokuuta 2014

Onni on...

...olla poikien vaatetelineenä.