Tavoitteet aksavuodelle 2013 on kiteytetty lyhyesti ja ytimekkäästi kahteen teemaan:
rajoja rikkoen ja pois oravanpyörästä
Tavoitteet on luotu koutsin avustuksella. Sisältö on kartturille teoriassa selvää pässinlihaa, toivottavasti toteutus ja toimeenpanokin!
maanantai 31. joulukuuta 2012
lauantai 29. joulukuuta 2012
Epistä?
Jankkilassa epistelemässä. Jussin eka startti oli vallan siedettävä, vaikka Lottakin oli paikalla ;) Koiruus pysyi hanskassa ja meni lujaa. Tosin, sompaisi aan ohi, mutta syynä huonon ohjauksen ohella saattaa olla "elävä target", eli pikkulintu aan alla :D Kontakteilla oli muuten palkat, eli oikein oli hyvää kisanomaista treeniä ;)
Jeppe pääsi verestämään muistoja yhden startin verran. Kontakteista viis juostiin rata näpsästi läpi. Yksi riman pudotus ja loppua kohti hiipuvaa hyppyä, vaikka rimat oli vain kolmessakympissä.
Jussi lähti uusintaradalle Lotan jälkeen, ja hiukkasen herpaantuneena. Meinasi putken jälkeen lähteä jonnekin haihattelemaan, ja sain komennettua toiseen putkeen. Herralla meni kuitenkin herne sieraimeen. Se paskiainen (!) jäi putkeen! Oli se NIIN kauan siellä, että jalannosto on todennäköistä. Tai sitten se kyykki siellä ja näytti kieltä ohjaajalle. Nappasin koiran kainaloon ja häkkiin ja saatiin (kiitos JANKK!) yrittää uusinta vielä vimppana uudelleen. Lotan jälkeen, ihan tarkoituksellisesti. Ja se oli puhdas rata, palkatuilla (ja hyvillä) kontakteilla. Jee. Katsotaan sitten millainen on pikkuherran mieli viikon päästä tähän aikaan Eckerössä...

torstai 27. joulukuuta 2012
Saksalainen - WAS? WO? WIE?
Tekisi mieleni lainata isoisääni: "Kaikkee ne saksalaiset keksii". Joo, niin keksii. Mm. saksalaisen. Kuuseen Kabait ja kumppanit. Voishan sen ihan rehellisenä persjättönäkin tehdä. Varsinkin kun EI OSAA saksalaista. Ei vaan kykene. Ei pysty. No, menihän se kohta sitten featuring Nena: irgendwie, irgendwo, irgenwann.
Eli KK-treeneissä "kokeiltiin" taas saksalaista; ohjaajalle se on tuskaa. Eikä koiralle ohjaajan tuskainen elenkieli ainakaan kovin helppoa. Otettiin ihan verkko avuksi.
Saksalaisen jälkeisessä elämässä tuli päällejuoksussa kiirus, ja sitäkin kohtaa pariin kertaa uusittiin. Vaikka kuulin koutsilta lauseen, jonka lupasin tallentaa jälkipolville: "Sitä seuraavaa muuriahan ei tarvitse ohjata." Mitä, siis ei tarvitse ohjata? Sanooko koutsi mulle niin?! Sanoi se! MUTTA virke jatkoi sivulauseella... "JOS ennakoi ja kertoo ajoissa koiralle mihin mennnään". Heh, luulin jo, että hetkeni on koittanut: ei tarvitse ohjata agilityssä :D
Kepeillä treenattiin poispäinkääntöä putkeen. Jände. Se sujui toisella yrittämällä, hienoa pikkukoira!
Ja lopussa piti tulla päinvastoin samaisesta putkesta kepeille, eli leijeröintinä ohjaaja keppien "toiselle" puolelle vastaanottamaan. Sujui sekin, kun ensin onnistuttiin ihan vahingossa. Nauratti. Myös muita kuin minua.
Plussaa tällä kertaa: pikkukoirulla oli taas vauhtia ja se jaksoi KOKO rupeaman aika kiitettävällä intensiteetillä! Miinusta: Pysykööt saksalaiset siellä keskieuroopassa, minä teen mieluiten renkolaisia!

tiistai 25. joulukuuta 2012
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
Ei agilityvuosi vielä tähän lopu!
KK-treeneissä. Ekstrasellaisissa. Koirallahan oli ihan draivia. Se leikki! Se veti! Se innostui!
Alkuakin jo hiottiin. En ollut tarpeeksi täpäkkä. Ja oikea jalka taakse.
Keppien avokulmasisäänmeno oli kuuleman mukaan hieno, mutta koira ei kestä vedätystä, saati että jättäytyisin jälkeen.
Sitten tumpeloin niisto-persjätön vai-mikä-käännös-se-onkaan... Ihan kuten arvelinkin. Ja lopuksi pyörin puolukkana. Se toimii... kun sen osaan :D
Aalta jubbelis lipsui! GRRR!!! Mutta aa syötti kulmaan, jossa ei ollut mitään, ja koko rata eteni "sivulle", jonne ohjaajakin pyrki erkanemaan. (Ihan, ihan pikkiriikkisenä lohdutuksena todettakoon, että toinen koira teki samaa).
Pienen vauhtisuoran jälkeen ei poispäinkääntö oikein meinannut onnata... Mutta kyllä se pienellä treenillä. Sitä uusittiin vielä toistamiseen treenien lopuksi. Samoin sylkkäriä.
Suurimman ongelman tuotti tällä kertaa putken pimeä pää. HÖH! Siis kun "kyllä se kotona osaa". Noo...vastaavaa sössin Riksun kisoisa, eli en muista nostaa koiraa. Mutta nyt Jussi meni ihan totaalisen hämilleen ja hyppi putken yli, jäljesti nakkeja putken suulta, kävi kurkkimassa väärää putken päätä - mutta ei mennyt siitä oikeasta sisään, ei... ei sitten millään. Sillä ON rusinat välillä hiukan kiisselinä.
Mutta antoisa treeni siis kokonaisuutena. Kivaa päästä vielä/taas viikon päästä :)

sunnuntai 16. joulukuuta 2012
keskiviikko 12. joulukuuta 2012
Ahdistus!
Aivan tylsää. Takana sekä itsenäisyyspäivän skabat että lauantaikisat. Voi pöh ja pah. Jankkilassa meni aksarata kätöseen. Kieltoja (koira aan ohi KAHDESTI!) ja loppuviimein koko pakka hajosi. BLAAH.
Hyppäri oli kankeeta nollaa vimpalle esteelle asti - josta koira sitten ilomielin sinkaisi ohi. BLAAH.
Riksussa mittelöitiin sitten kolmen startin verran. Eka aksarata meni hyllyksi, BLAAH, mutta ok kontaktit, joten iloittakoon jo siitä. Hyppis hajosi koiran karkaamiseen radalta (voihan ihanaiset naiset!). BLAAH.
Ja viimeisellä aksaradalla päästiin kaksi - kyllä, KAKSI (!!!) estettä, ennenkuin koira karkasi radalta. TuplaBLAAH.
Ihan hyvä pitää pikkiriikkistä kisataukoa ja mennä kiroilemaan sitten Eckeröhön... BLAAH. BLAAH. BLAAH.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012
Aaton kalastelua
Koissulat pääsi assareiksi duuniin, koska matka jatkui töistä mutkan kautta suoraan Lempäälään. Eli koirat pääsivät istumaan myös vieraalla toimistolla Presidenttien hevoset-kirjan julkistamistilaisuuden ajaksi. Ei ihan näillä pakkasilla raaskinut jättää autoon...
KK-treeneissä aika jännä rata. Putkien ja puomin ohituksia, sylkkäriä, takaaleikkuuta, persjättö, valsseja. Ihmeen "helposti" päästiin 30 estettä - tarkoittaa siis, ettei pakka hajonnut sillai tyystin, että tahkotaan jotain kohtaa jo ihan toivottomina. Paria kohtaa tietenkin uusittiin. Pikkuisen oli kuitenkin sellainen kalastelufiilis. Lue: Jussilla ihan vauhtia ja jopa intoakin (vaikka lähdössä vähän huuhasteli) ja ohjaaja myöhässä ja himppasen epäluottavaisena... :/
Lopuksi vielä vähän vetoleikkioppia hassulle Jussille (ei sitten ykskaks millään lämmennytkään taas vaihteeksi vetoleluun...).
Huomenna testataan, miten itsenäisesti koira kisaa itsenäisyyspäivänä - Lotta, ah, Lotta samassa skabassa... Johtopäätös: Tarsko pitää Jubaa piilossa, ettei tyttöystävä osuis silmiin lainkaan kisapaikalla... Illallahan ne saa kuitenkin yhdessä katsoa linnan juhlia. Kuhertelijat.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)