torstai 30. tammikuuta 2014

Vaihtelevaa treeniä

Tiistaina JANKKilassa. Äh. Juoksunarttu tuoksui nenään. Kaikki mielenkiinto meni siihen. Katse kääntyi koko ajan viereisen radan suuntaan. Kun koira tuli putkesta, oli katse jo valmiiksi kääntynyt toisaalle ja koira juoksi aidalle väärältä puolelta. Kerran rysähti riman päälle, kun piti seurata muiden menoa. ÄH!

Mentiin pienissä erissä. Eli aina kun mielenkiinto lopahti, eikun "koppihoitoa". Ihan turhaa kiskoa perässä innotonta lahnaa. Tavallaan pätkät kuitenkin sujuivat suht mukavasti, ottaen huomioon tuon em. keskittymättömyyden.

Keskiviikkona sitten Lempäälässä. Jes!  34 esteen rata. Ja mehän osattiin paikoitellen jotain :D  Koiralla oli vauhtia ja intoakin ihan kivasti. Ihan järkyttävän suuria probleemia ei ollut, kunhan ohjaajalle väännettiin rautalangasta ennakoiva valssi ja sylikääntö (joo, ehkä mä joskus muistan sen käden pitää alempana; nyt muistin sentään pyllistää oikeaan suuntaan!). Jäi hyvä mieli!

ASB:kin ilmestyi ja treenikaveri sivisti, että ollaan TR-rankingissä jo "toisella palstalla" (siis jollain ~150. sijalla). TÄÄH?! Olen tähän asti aloittanut listan lukemisen lopusta ja kun sadan koiran joukosta ei ole meitä löytynyt, olen ollut siinä luulossa, ettei vieläkään olla noustu koko listalle :D Rehellisesti sanottuna olen hiukkasen ihmetellyt, että miten ei olla listoilla, vaikka nolliakin sentään on kertynyt :D  No, ollaan siis - ja koitetaan nyt vaikka pysytelläkin siellä!

Tänään hölkättiin vajaa 6km talvikelissä Jepen vauhtia. Vanhus jaksoi pysyä laukkakönkällä, eikä hiipunut! Nyt maistuu uni BOTit päällä.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Jussi 69

Tänään livenä Vuokkoset-areenalla: Jussi 69!

Ei vaan tajunnut kuuluttaja niin kuuluttaa... mutta suhteellisen rock oli tää(kin) Jussi 69. Startattiin siis vuoden 2014 kisakausi. Eka rata (hyppäri) hyl. Ohjaaja nukahti puolessa välissä rataa - perustasaista se rata kaikin puolin muutoin oli. Putkesta koira pinkaisi vauhdin hurmalla esteen väärin päin! No, se meni lämmittelyn piikkiin.

Toka rata meni samaa tasapaksua tahtia; hanskattiin ne haasteellisimmatkin kohdat ihan suht kivasti. Kepeille esim. aavistuksen poispäinkääntömäisesti, vai mikä lie vippaus onkaan... Tai no, ehkä se oli ihan normaali 90 asteen käännös vasempaan?! Maaliin tultuani ajattelin, että no, olipas se sentään nolla, mutta mahdettiinko ihanneaikaan päästä. Kaveri palautti maan pinnalle, että femma keinulta. Jaa. No... tuomarin sana on laki.  Kisa oli jo pulkassa, kun keksin mennä katsomaan tulostaululta, että päästiinkö aikaan. No päästiin - ja NOLLA! (Hieman sitä keinuakin jo olin tuumiskellut, että eihän se nyt mikään lentokeinu ollut...)

Vimppa rata oli juohevin, ja tuntui, että ohjaajakin osasi kutakuinkin hommansa. Ei muuta sanottavaa :D  Nolla ja viides sija.

Eli jos nyt vuoden ekoissa kisoissa tulee tuplanolla, niin pitää olla tyytyväinen, eikös :)


perjantai 17. tammikuuta 2014

Öh...

Vuoden ekat treenit. Ja penkin alle. No voi sun seitsemän. Ohjaajalla ei vaan nyt ollut motivaatio kohdillaan. Sellaista sattuu. Facebook-status ("Oon ihan surkee aksaohjaaja eikä toi koirakaan parasta anna...") kirvoitti paljon kommetteja. No enhän mä nyt NIIN tosissani ole... Huono mikä huono, mutta eihän joka päivä onnistuta. Koirakin oli vähän kuutamolla - takana kuukausi treenitaukoa. Enkä mä nyt lajia ole lopettamassa - sellaista uhkausta en kai ole sentään ikinä antanut 17 vuotisen aksaurani aikana! 

Tahkottiin loppuviimein pätkää hyvinkin moneen kertaan, eikä se mennyt mallikkaasti KERTAAKAAN. Rata ei oikein tahtonut jäädä kartturin mieleen, ja monessa kohtaa oltiin hukassa. Mutta eihän aina voi voittaa; katsotaan sitten parin viikon päästä taas uudelleen... treenejä siis. Kisoja "katsellaan" jo sunnuntaina.

maanantai 13. tammikuuta 2014

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Cityhölkällä

Maalaiskoira lähti taas pitkästä aikaa lenkille kaupunkiin. Hyvin sujuu "tammikuisessa" kelissä.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Loppiaista

Käytiin lenkillä ja syödään mahaa - ihan niinkuin loppiaisena kuuluukin. Eikä siivota vielä kuusta pois!

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Tilastointia - vajaata sellaista

Vuosi 2013 on pulkassa. Starttimäärää ei ihan varmaksi tiedetä, kun ohjaajasta on tullut vallan laiska, eikä oma excel ole enää ajan tasalla. Agi.fi-ranking kertoo Jussin starttimääräksi 62, joka saattaa olla ajantasainen vuoden kokonaissaldo, koska itsenäisyyspäiväviikonlopun jälkeen ei olla starttailtukaan. Normimäärä kisoja siis. Niistä tasan 20 on nollia. Jussin elämän ensimmäinen tupla saavutettiin heinäkuussa Pärnussa - virallinen tuplahan se ei sääntöjen mukaan ole, mutta henkinen tupla anyway! Ja elokuussa saatiin sitten triplakin! Ja omista kisoista syyskuussa jälleen tupla. Että on kai jonkinmoista kehitystä tapahtunut... SM-nollat 2014 kisoihin olivat siis kasassa jo syyskuun alussa - ja nyt nekin kekkerit sitten jäävät väliin :D

Sijoituksethan eivät päätä huimaa, mutta on siellä nyt muutamia kolmossijojakin...  ja ensimmäinen (ja toistaiseksi ainoa) SERT(-A) napattiin elokuussa. Kauniskin koira on, sen osoitti vuoden ainoa näyttely, kun oltiin ihan ROP CACIBin kera :D Ja maanmainio palveluskoira, kun luonnetestistä pamahti 235 pojoa. Monipuolinen piski :)

Siinä ne Jussin vuoden kohokohdat kaiketikin on... Jeppe pääsi aksailemaan viralllisesti ilmeisesti kuusi kertaa... Kaksi starttia Virossa (vitonen ja nolla), ja kotomaan kamaralla neljästi, joista nollia kolme :) <3

Entä tavoitteet vuodelle 2014...?  Jos nyt päällimmäisenä tavoiteltaisiin nättejä nollia ainakin saman verran kuin kuluneena vuonna, niin se riittää meille! Noo, kyllä me odotetaan, että SERTikin (tai vaikka useampi) kohdalle rapahtaisi.