Mestikset meni metsikköön

Hmmm... Kyllä mä nyt TULOKSIA odotin piirinmestiksistä. Toisin kävi. Jo eka rata saneli sen, ettei juurikaan ole jännittämistä yhteistuloksissa. Koko rata meni hiukan kalasteluksi, ja loppupäässä jo himppasen herpaannuin, kun uskaltauduin ajattelemaan, että ollaan jo näin pitkällä... Ja siihen se sitten kosahti. Olin puomilla myöhässä, ja paniikinomainen törkkäys taakaakiertoon (ajatuksena vain se, ettei hyppää tätä takaakiertoa suoraan...), ja niinpä sitten tuli kumarreltua sinne putken suuntaan. Väärä rata siis. Oli varmaan kovin klassinen tilanne täällä-rääkäisyineen ja pyllistelyineen.

Jos nyt mikään voi huonoa ohjausta lohduttaa, niin kyllä siinä radassa oli muillakin tekemistä...

Hyppärille lähdettiin siis hiukan "tyhjin" mielin. Jussi oli jo vähän lässähtänyt, piskuisella lehmämeiningillä jo lähdöstä. Ja ei jummi, samanmoiseen putkeen karkaamiseen kosahti hyppärikin. Sen jälkeen koitin paikata rataa, mutta toisin kävi - juoksenneltiin vaan, ARGH.

Jeppe sen sijaan pääsi taas pitkästä aikaa pomppimaan, ja voi sitä intoa ja iloa. Parissa kohtaa ei papparainen oikein meinannut "ehtiä" ohjaustakaan seuraamaan, vaan meinasi singahdella vääriin suuntiin. Tosin vain meinasi, sillä se oli sentään radan viimeinen nolla :D Nippanappa päästiin aikaan ja sijalle 5.

Jussi joutui "koppihoitoon", eli autoon rauhoittumaan. Ehkä rusinat siellä hiukan teki töitä, sillä joukkueradalle sitä hakiessani oli taas intoa ja vauhtiakin. Joukkuerata oli virtaava ykkösluokan tasoinen rata, jossa kisattiin sitten silkasti aikaa vastaan. Hyvin pingottin, -10s, kun nopeimmat taisi mennä -14. Olen siis tyytyväinen, että saatiin lopettaa päivä kuitenkin hyvillä mielin.

Todettakoon radoista, että aika monella meni koira jonnekin muualle minne piti... Mineissä ja makseissa jaettiin sentään hopeaakin, mutta medeissä löytyi yhteistuloksista tulos vain kultamitaliin... Sen verran paljon meni hyllyttelyksi.

Sohvapötkylä

Syyslenkkeilyä

Puolentoista tunnin lenkillä bongattiin pari laumaa peuroja ja ukkometso! Tuli niin jano, että oli pakko syöksyä lähimpään lampeen juomaan - joka olikin huono ratkaisu, kun upotti mahaa myöten kuraan!

Hyvä! Hyvä! Hyvä!

Hei ihan oudot treenit! Mä kuulin, että koutsi huusi mulle U-S-E-A-M-M-A-N kerran että "hyvä"!. Se on niin outoa, etten enää muista, mitkä KAIKKI kohdat oli hyviä. Jestas sentään.

Mutta oltiin me huonojakin. Tai siis mä. Parissa kohtaa. Ärsyttävää oli se, että ne oli ne kohdat, joiden tiesin olevan haastavia, mutta kuvittelin hanskaavani ne.

Kepit tuotti piskuisen pettymyksen, sillä toivoin, että kotitreenin johdosta ne sujuisivat jo mallikelpoisesti. Mutta ei. No, eihän me verkottomuuteen ollakaan edetty kotona. Sisäänmenot oli hienoja, mutta 10-keppi-kirous vallitsi yhä...

Koiralla oli kiva vauhti, ja sainkin kuulla, että "Ei se niin hidas kuule ole. Ja sinä et ole niin nopea." TÄH?! Mähän oon niin nopee, että ;)

Treenien ohessa sovittelin uusia INOVeita. Ah! Nyt voi mennä juoksemaan - tai vaikka säbäileen. Aksakenkiäkin toki mallailtiin, mutta "valitettavasti" noi vanhat X-talonit on ihan hengissä vielä. Jos vaikka kesällä palkkaisi itsensä jostain onnistuneesta treenistä uusilla popoilla :D

Pientä iltapuhdetta

Hiljaiseloa

Ihan ollaan möllötelty. Ei normitreenejä - tauko kesän ja talven välissä :) Eikä olla ehditty juuri edes lenkkeileen. Ainoa, mitä voidaan mainostaa tehneemme, on keppitreeni ja nännikumijuoksu. Yleensä vielä tuossa järjestyksessä. Ensin siis Jussin keppitreeniä verkoilla. Sujuu. Sanoisin jopa hyvin. Sitten pitää päästää Jeppe pihalle, ettei se pahoita mieltään ;) Eli reipas viiden minuutin nännärin heittosessio. Hyvää treeniä räjähtävälle nopeudelle!

Syksyn sänkipeltonautintoja

Luukutusta

KerranKuussa-treeniä onkin syyskuussa KahdestiKuussa :) Eli kun kalenterista löytyy puoliksi vapaa ilta, niin eikös se heti kannata buukata agitreeniin...? :)

Saatiin koutsilta jo etukäteen varoituksen sana, että koira on lämpättävä erityisen huolella, luvassa on luukutusta. Rata oli... ei se helppo ollut, mutta kuvaisiko vaikkapa sanat juoheva ja virtaava sitä? Ei ollut aata, keinua eikä keppejä hidastamassa menoa.

Päänvaivaa tuottivat lähinnä puolenvaihdot. Vaikka kuivaharjoittelussa tuntuikin "helpolta", niin koiran kanssa saatiin sitten useampaankin kertaan yrittää. Persjättöjen ajoitukset olivat suoraan... sanonko mistä. Argh. Seuraava tahkoaminen tulikin putkeen irtoamisen kanssa. Puomi-aita-putkeen-kohta oli haastava siksi, että aidan kohdalla oli toinenkin aita, joka piti leijeröidä, ja aidan sijainti pakotti ohjaajaa erkanemaan "väärään suuntaan". Noo... parin toiston jälkeen onnistui sitten putkeenkin irtoaminen ja lähetys.

Niistoni oli kuulemma myös... hmmm... sanonko mistä. MITEN SE VOI OLLA NIIN VAIKEAA?! Sen verran aivoissa ruksutti, että toinen lohko käski merkata hyppykohdan keskelle aitaa, ja toinen lohko käski juosta lujaa karkuun. Tuloksena seisoin LEVEÄSSÄ haara-asennossa yrittäen hallita tämän kaiken samanaikaisesti varoen lisäksi kaatamasta siivekettä. Se ei kai ilmeisesti ole niisto?

Mutta hei, pikkutykillä oli virtaa ja vauhtia ja iloa <3 Aikaa olisi ollut vielä tahkota runsaastikin, mutta oli hyvä lopettaa vauhdikkaaseen ja innokkaaseen rataan. Jei! Kotona ennen lähtöä kun oli ehditty tekemään keppitreenitkin.

Kotikisoista tupla

Tästähän alkaa tulla jo tapa ;) Ja jos oikein halutaan rehvastella, niin aika lähellä oli triplakin. Ei enää puhettakaan radalta karkailevasta koirasta, KOP KOP!

Eli lauantaina skabailtiin kotikekkereissä. Kerrankin koiralla oli hovikuski, eikä "kisakaluja" tarvinnut puuduttaa kisapaikalla autonperässä koko päivää. Vaikka ehtihän Jubs kolmisen tuntia silti venttailla...

Ensimmäinen agirata sujui suurin piirtein suunnitelmien mukaan. Ei siinä sen kummempaa ;) Tai no, jos ois pikkaisen jostain nipistänyt (toki kaarteissa on aina nipistettävää), niin olisi saattanut SERT olla meidän :D Kaksi kymmenystä jäätiin kakkossijasta, mutta kiva oli käydä pokkaamassa kolmossijankin palkinnot.

Toinen agirata oli sen sijaan kalastelua ja myöhästelyä. Äh, typerät täällä, täällä-kiljaisut kiisivät ilmassa ja ohjaaja pelasteli omaa jälkeenjäämistään. Vaan ehjänä sekin sitten lopulta pysyi...

Viimeisenä oli hyppäri. Alku tuntui niin vaikealta, varsinkin kun oli seurannut aamupäivän maksien ja medien sähläilyitä kepeille... Vasta rataantutustumisen jälkeen keksin, että voihan sen koiran kierrättää toistakin kautta... Ja niin tein; toteutin ohjauksen ihan kylmiltään. Sen kyllä huomasi, mutta luulen, että keppien sisäänmeno pelastui kyseisellä ohjauskuviolla iiisosta kaarroksesta huolimatta. Ehkä olin sitten sekunnin verran huojentunut ja löysä, sillä Jussi pomppasi jotenkin jonkin keppivälin ohi, eli otettiin sitten kepit kuitenkin alusta uudelleen :/ Loppurata meni kuitenkin niinkuin pitikin; ehdin hyvin jopa lopun päällejuoksuun.

Tyytyväinen siis täytyy olla koiraan, joka viime kisat on tuntunut lähes varmalta. Sana ihan naurattaa :D Seuraava koitos onkin sitten piirinmestaruus - muutoin syksyn kisailut jää aika vähiin.

Hiljainen on kylätie

Lenkillä syyskuun illassa.

Ihan kuin ois joulu!

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Oma kehu haisee

tai sitten tässä keppijutussa käy niin, että joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa... Ollaan nyt tehty mahdollisimman usein keppitreeniä verkoilla. Palkka on aina päässä. Joskus keppejä ennen on aita; ollaan otettu lähestymisiä viistosta ja suoraan ja vauhdilla ja vähemmän vauhdilla. On leikattu ja lähetetty ja juostu edellä. Kertokaa, mitä vielä pitääkään koittaa? :D

Mutta koitetaan silti ottaa iisisti; verkoilla sujuu hienosti. Antaa sujua. On meillä puoli elämää aikaa niitä(kin) harjoitella. Harjoitteluintoa alkaa nyt löytyvän koirallakin, niin mikäs tässä on kepitellessä :)

Nollaa pukkas - ens vuonna päästään SM:iin!

Ei hitto, mun pikkukoira alkaa pikkuhiljaa tajuta, että aksa ON hauskaa. Tänään skabailtiin Forssassa. Agirata sattui osumaan kohdilleen - ei se ohjauksellisesti mikään erityisen nätti ollut, parit kiljahdukset taisi suusta päästä, ja kontakteilla ei ehditä seisomaan (tekis tiukkaa päästä ihikseen), mutta nolla kuin nolla. Sijoituskin riitti kolmanneksi, niin onhan palkintoja aina kiva pokata :)

Tuplanollakin oli suhteellisen lähellä. Hyppäri pysyi kivasti kasassa, mutta kaipa sitä hiukan jo nollaan oli uppoutunut ja löysä, niin unohtui ohjaus lopussa... ja pikkukoira ohi viimeisen aidan! :D Voi kamaluus - meidän perisynti. No, eipä se edes juuri harmittanut, kun intoa piisasi. Jubs ehti molemmilla radoilla vähän "ulista" mennessään - se vasta hyvä merkki on!

Ja niin, aginolla kvaalasi meidät ensi vuonna SM:iin Tampereelle, nääs!