Huokaisu, pakkasputki on (ainakin toistaiseksi) ohi. Oli aivan taivaallista eilen ulkoilla. Koirat pääsivät ensin aamupäivälenkille, sitten lätkätreeneihin (eli juoksemaan tunniksi lumipallojen perään kaukalon reunalle) ja sitten vielä kauppareissulle. Kylläpä oli nautinnollista.
Ja sitten perään sunnuntaiaksailua. Tai vaan Jeppe. Jussi-pussi joutui jäämään kotiin, viideksi tunniksi. Eipä se pitkään aikaan ole ollutkaan yksin, ja koville otti nytkin. Raapimisen ja kaahoilun kera jäi :P
Jeppe pääsi Hyvinkäälle. Ensin Mattsonin hyppäri. Ai miten mukavan jouhea rata! Ja niin oli meidän menokin. Piiitkästä aikaa aivan nautinnollinen rata. Puolessa välissä olin kuulevani rapsahduksen, ja okserin rimahan se sitten oli ollut. Harmi. Aika oli neljänneksi nopein, ja olen äärettömän tyytyväinen rataan. Kaarteet ja käännökset oli lähes optimaalisia meille. Hyvä Jeppe - nautittiin molemmat menosta!
Agilityradan rakennutti Savikon Seppo. Alku ei oikein "istunut" meille. Kolmosesteeltä Jepen suunta jatkui ihan väärään suuntaan... Aan se otti kivasti ja siitä vielä mentiin hienosti kepeille. Jossain puolessa välissä sitten taas rapsahti. Voivoi. Sen jälkeen ei tuloksella sitten ollutkaan enää merkitystä. Taisin löysäillä puomilla, sillä siitä virhe. Ja vissiin vielä muurin palikatkin putosi. Eli ei aginollaa. Viikon päästä sitten taas uusi yritys!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti