lauantai 5. helmikuuta 2011

Hylhyl

Keskiviikon "treenien" jälkeen ei hotsittanut ihan hirveesti lähteä Sääksmäelle katselemaan TAMSKin hallia huvin vuoksi...

Tiesin, että karkailu jatkuu. Kyllähän sen koirasta näkee kun motivaatio on kateissa. Näinpä sitten ekalla hyppärillä kävi. Muotka oli tehnyt mukavan ykkösluokan hyppyradan, jota ei päästy kuin 6 tai 7 estettä. Juba singahti "sopivan" tilaisuuden tullen yleisöön. Lopetin leikin siihen. Videolta kun touhua nyt katselee, niin kiinnittyy huomio vielä lähtötilanteen ravisteluunkin. Reppanalla varmaan vaikka minkälaisia sijaistoimintoja...

No, kyllä Jubasta vielä oiva aksakoissu tulee. Pitikillä koivilla pääsee lujaa kunhan hoksataan ettei maailmassa ole mitään sen mukavampaa kuin agility!

Toka rata oli agilityrata, ja ostin väliajalla Berran karvavetolelun - oikein joustokuminauhalla! Siitäpä pikkukoiruus ihan innostui, ja kiskoin sen kanssa lelua omaan vuoroon saakka. Kaiketikin se kiinnostus ja into siitä kasvoi, sillä aksarata oli jo ihan siedettävä. Eka kielto oli omani, ja vain kepeillä Jussi keksi tehdä pienen kunniakierroksen. Ne kepit nyt sitten sössin kokonaisuudessaan, mutta väliäkös tuon, kun radalla pysyttiin :P

Pieni keskittyminen treeneihin saatttaisi tehdä terää... Huomenna pääsee onneksi "oikeasti" aksaamaan! Kolmosiin. Hyvinkäälle. Jepun kaa. IHANAA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti