Onhan se ihan hyvä, ettei liian helpolla päästä. Nolla tämän päivän radoilta olisi ollut paljon arvokkaampi kuin moni muu nolla. Mutta puhunkin siis konditionaalissa... nollia ei siis tullut.
Huittiset oli tehneet aikamoisen mielenkiintoiset kolmosten radat. Ekalla oli pelottava kepeille vienti 90 asteen kulmassa niin, että putken suu törötti metrin päässä... Siitä kun selvisin, pakka levisi aan jälkeen (tosin eka rimakin oli jo pudonnut...). Koira hyppeli aitoja ihan minne vaan ja ihan miten päin vaan. Huh. Mutta niin taisi muidenkin koirat hypellä, sillä 55:stä koirasta voitto meni yliaikanollalle ja kaksi seuraavaa sijaa nopeille femmoille. Ja sitten jokunen huonompi tulos, ja loput 40 koiraa hyllyjä.
Toiselle radalle ei meinannut oikein fiilistä löytyä. Ratakin tuntui unohtuvan. Nelosputkeen Jeppe teki kiellon: kääntyi puoli metriä sisään mentyään takaisin. Kohta oli siis samainen, jossa edellisellä radalla oli menty kepeille. Ehkä se palasi katsomaan, että pitikö tänne tosiaankin mennä nyt... Eli se rata ratkesi jo siihen, mutta hyllytin kyllä sitten myöhemmin ohjattuani toisen putken eri tavalla mitä harjoittelin. Löysä ohjaus ja koira väärässä päässä putkea. No, jatkettiin sujuvasti eteenpäin ja ihan passelia kontaktitreeniähän nämä radat olivat kaikkinensa.
Viimeinen rata oli ehkä "helpoin", ja oikeastaan se menikin hyvin. Tulos kymppi: sössin kepeille viennin ja yhden riman Jeppe räpelsi alas. Kepit kyllä harmittaa, huono "haltuunotto" minulta. Ja aikaankin päästiin, vaikka niitä keppejä uusittiin. Radalla oli suora putki puomin alla, ja kohta mentiin mennen tullen. Ohjaaja sai siis kipittää aikamoisen lenkin puomin ympäri ehtiäkseen ottamaan koiraa vastaa toiseen päähän putkea.
Ollaan taas kolmea rataa kokemusrikkaampia. Jeppe oli hieno, ohjaaja töpeksi. Sitä vimppaa nollaa siis yhä haetaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti