Juhannus sujui Tuorlassa. Kuudetta kertaa. Tuttu kotinurkka kentän laidalla antoi tällä kertaa suojaa hellekelissä.
Aattona aloitettiin Sepon agiradalla, joka olikin harjuri-Reetan. Kepeille tultiin kovaa vauhtia suoraan aloituksesta, ja PITI ottaa koira haltuun. PITI! Että voi ohjaajaa ketuttaa, kun päästää koiran sinkoamaan tokaan väliin. Loppukepeillä seottiin uudelleen, ja otettiin x kertaa vikat keppivälit uusiksi. Muuten rata meni siedettävästi.
Hyppärillä saatiin maistaa brittimenoa, rata oli Griffinin. Jussille nippanappa nolla (-0,33/12.). Jepen kanssa meni baletiksi - liukastus, kädellä tukea maasta, ja samaan aikaan koira sahasi aidan edes takaisin. Harmi, olisi ollut varmaan nollaan mahkuja.
Juhannuspäivänä agirata oli Griffinin. Ilahduin jo Jussin "nollasta", kunnes selvisi, että se oli 1,1 s yliaikaa :( No, sijoitus oli silti 10. - kaipa tuon pikku hinattavan kanssa voi siitä olla melkein iloinen 60 koiran luokassa :D Hyppis oli Leenan, eli harjuri-Jarin. Taas Jussille nippanappa nolla (-0,58/15.), vaikka luulin sen menevän kovaa :D Jeppe näytti närhen munat, eli treenittä vetäisi hyppisnollan -3,24 ja sijoitus 11. Kyllä papparainen pääsee töppöjaloillaan lujaa - nuorukaisenkin PITÄISI päästä paremmalla rungollaan ja pidemmillä kintuillaan... Ehkä joskus...?!
Parasta oli Jepen ilo ja riemu - korvat hörötti ja silmät loisti, kun koiruus ymmärsi pääsevänsä ihan oikeasti lähtöviivalle. Ei haitannut edes tapissaan olevat rimat!
Sunnuntain aksarata sujui puoleen väliin kivasti, sitten Juballe tyypillinen ohituskielto, jonka jälkeen ote herpaantui tyystin.
Mutta toivotetaan pikkuhönölle hyvää nimpparia - Jussi <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti