Huh, sitä taas tarvitaan - urheilumieltä. Sen verran hullua meno on.
Jeppe starttaili kolmen radan verran Hyvinkäällä. Kokkosen ratoja, ja etten nyt sanoisi peräti helppoja. Tosi mukavat ainakin. Ja me sitten ryssitään KAIKKI.
Ekalla radalla ei pelkästään paukkunut vaan suorastaan SOI (forte fortissimo) kontaktit. Että ei sen niin väliä sitten enää ollutkaan, että onnistuin jotenkin ajamaan koiran väärään päähän putkea. Huom! Siihen kauimmaiseen, jonne oli matkaakin... kun tyrkyllä olisi ollut toisenkin putken väärä pää, paljon lähempänäkin vielä!
Tokalla sitten vuorossa samaiset huonot kontaktit. Puomilta koira pinkaisi suoraan putkeen, kun olisi pitänyt sivummalla ollut hyppykin siinä välissä suorittaa. Loppusuoran välistävedotkin meni pipariksi, kun ohjaajan tsemppi oli vissiin hukkunut jo ajat sitten.
Hyppärille elättelin toivoa, mutta olenhan ennenkin ne osannut pilata... ja nimenomaan keppien sisäänmenon. ARGH! Mukamas otin varman päälle valssaamalla ja koira kepeille itse oikealla puolella ollen, vaan eih... Jepuli jotenkin "pujotteli" jaloissani ja sitten oltiinkin jo tokassa välissä. Lopussa tipahti vielä rimakin, että ei ihan loistettu, ei...
Hyvää oli koiran iloisuus ja into, suht kiva vauhtikin. Jostain ne on ilonaiheet revittävä, kun moinen latenssivaihe taas kestää. Toivottavasti se agilitytaidon siemen jostain sitten taas puhkeaa... Jollei nyt ihan kukkaansa niin edes itämään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti