Voi meitä. Töpökkeitä.
Lauantai Best-in areenalla laihoin tuliaisin. Aamulla starttasi Jussi, kaksi agirataa. Eka meni suht kivasti keinuun saakka - kepeiltä oli jo kielto, mutta mitäs pienistä. Jäin tyystin tönkkönä jälkeen (tai siis koira oli liian ajoissa, eikös se niin ollut...), enkä tehnyt mitään koiran mennessä keinulle. Lentohan siitä tuli. Ja itse jotenkin lamaannuin (tai laamaannuin, tai vaikka alkakoiduin, ihan miten vaan). En oikein tiennyt, mitä tekisin: jättäisikö kesken, ottaisiko uusiksi vai jatkaisi. Ja tein tyhmän päätöksen jatkaa, ja pakkahan hajosi lopullisesti. Ugh.
Toiseen starttiin lähdin lupaavin mielin, Jubbeli tuntui jotenkin "kuuliaiselta". Hämäsi vain! Kolme estettä ja koira viuhahti jonnekin. Ja sen jälkeen keskittyminen oli ihan hakusessa. Huokaus. Ei siitäkään saatu edes rataa, kun ohitettiin vissiin kolme estettä takakurvissa. Voi meitä surkimuksia...
Lounas Ideaparkissa katkaisi päivän. Ennen kolmosten alkua bongasin Jepen verensekaisen pisun. Jotain eturauhasvaivaa tai pissatulehdustako se nyt sitten pukkaa, voi itku!!! Kävin kokeilemassa, että hyppeli kuitenkin iloisesti verkkaesteitä, ettei ainakaan kivuliaalta tuntunut. Jotenkin radalla kyttäsin sitä koko ajan, enkä tainnut ihan täpöllä olla itse mukana. Sekös kostautui puolessa välissä. Perinteinen mutkaputki puomin alla ja Jeppe oli jo matkalla puomille kun jonkun huitaisun tmv. taisin tehdä, ja eikös koira seuraa putkeen. ARGH! Ihan oma sössintä. Ja kontaktit totta kai osui...
Toisen radan alku meni "hiukan" pitkäksi. Siitä kuitenkin jatkettiin onnistuneesti, kunnes... kohmetuin keinulle. Jäin tuhannesti jälkeen enkä jotenkin saanut jalkoja liikkeelle... koira sitten paineli edellä omaa rataa. Ja kontaktit totta kai osui...
Videoita tuijotellessa tajusin, että Jeppe hiukan varasti molemmilla radoilla :( Eikä se meno aivan puhtaan näköistä ollut. Aijai, kun nyt harmittaa. Ihan mälsä päivä. Tuleekohan se vimppa nolla ikinä... Ja kuinka monta vuotta treenaan Jussia ennenkuin perusasiatkaan on hallussa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti