Vähän ollaan vielä lomatunnelmissa. Maanantaina Jussin treeniryhmä lomaili. Niinpä keskiviikkona asetettiin etusijalle Jussin epikset (vs. Jepen treenit). Jeppe saa siis kunnon lomaa, kolmen viikon treenitauko! Vov!
Jussi osallistui tosiaan elämänsä ensimmäisiin epävirallisiin kilpailuihin. Janakkalassa Jartsu oli laatinut mukavan 15 esteen mittaisen mölliradan (aitoja, putkia, pituus ja puomi). Juba onnistui kipittämään sen ihan sujuvasti "hurjaan" -28,47 aikaan. Suorituksella nappasimme voiton luokassa :)
Halusin toki koittaa myös vaativampaa rataa, eli osallistuimme myös 1-luokkalaisten radalle - ja se olikin juuri niin haastava meille kuin aanailinkin. Kieltoja tuli renkaalta, putkelta, kepeiltä ja aidaltakin. Yhdessä kohdassa Jussi intoutui nuuskuttelemaan maata; rataantutustumisessa bongattiin siitä lihapulla pois :D
Mutta kaikkinensa Juba meni vallan onnistuneesti, olen todella iloinen. Kontaktit olivat nättejä, vaikka niistä vielä voi tulla ongelmallisempiakin, kun vauhti kasvaa... Mutta toivossa on hyvä elää. Go Jussi go!
Tänään pojat pääsivät pulikoimaan meressä - kiva tuoksu lauantain näyttelyä ajatellen... :/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti