Keskiviikkona normitreenit maneesilla. Sellaisia viistotakaaleikkauksia harkattiin. On kai niillä joku nimi, mutta mähän en niitä tiedä. Olkoon vaikka kolumbialainen :D Jepeltä ne sujuu kohtuuhyvin, ollaan tietty treenattu niitä joskus ennenkin vaikkei meidän vahvimpia puolia ylipäänsä noi takaaleikkaukset ole. Jussikin hiffas jutun aikamoisen nopsaan. Siitä olen iloinen.
Eilen sitten vapaavuoroiltiin Pekolassa, teemana takaakierrot. Oli hyvät treenit! Jussin kanssa piti kyllä välillä mennä jo ihan harjoituksen vuoksi suoraan, ettei tänään kisoissa kierrä kaikkia esteitä takaa :)Sitten vielä lopuksi muistuttelin Jussille kontakteja.
Tänään sitten Riksussa Jussilla kaksi starttia. Perästä kuuluu...!
lauantai 13. marraskuuta 2010
tiistai 9. marraskuuta 2010
Best-in areenalla
Tuli "pikakutsu" (lue mahdollisuus) Männistön Päivin treeneihin. Ja toki siihen tartuin. Ei treeni koskaan pahasta ole :)
Jepen kanssa menin pari kertaa 24 esteen rataa; parissa kohta hiottiin käännöksiä ja takaaleikkauksia. Sitten pääsin Jussin kanssa koittamaan, ja se vasta olikin hedelmällistä. Uusi paikka, häiriöitä joka puolella... ei meinannut pikkukoissun keskittyminen riittää agilityyn. Hyvää teki, ja varsinkin vauhtipätkät, joissa mentiin suht suoraan ja lujaa - koira ei tosiaan aina pysy lapasessa, kun pitäisi edetä eteenpäin :)
Näitä "vierailuja" vieraiden oppiin pitäisi tehdä vaikkapa kerran kuussa - tekisi terää etenkin Jussille.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010
Omaa treeniä
"Testasin" Pekolan varauskalenteria :) Talviaika kun "pidensi" tätä päivää niin jaksoin lähteä Pekolaankin.
Samantapaisia pätkiä toistin kuin perjantainakin, eli keskityin lähinnä kontakteihin. Jeppe meni kivasti; kesti kontakteilla kun "pysytin" sitä siellä käsimerkin kera. Jussikin hiffaa taas agilityä ihan eri tavalla kun ollaan päästy useammin treenaamaan. Pysyi kontakteilla hienosti paikka käskyllä. Sitä en kyllä niillä ole ennen käyttänyt, että nyt sitten mietin, pitäisikö vaiko ei...
Intoa piukassa olivat kumpainenkin. Lelukin kelpasi. Molemmat palkkasin lelulla kepeillä. Jepen kanssa harkkasin etäisyyttä, ja se toimii kyllä treeneissä hienosti: pääsin jopa viereisen putken taa :) Jussilla en tokikaan pääse mihinkään käteni kanssa irtoamaan, mutta ehkä lelulla voisi saada pujotteluun vauhtia.

lauantai 30. lokakuuta 2010
Viisitoista kilometriä Evolla

Kiva päivä: koirien kanssa "päivävaelluksella" Evolla. Valloitettiin Niemisjärvet. 22 000 askelta minulla, koirilla todennäköisesti moninkertaisesti. Makkara maistui ja hauskaa oli: selvittiin ihan ilman kompassia :) Uni voi maistaa...
Eilen vierähti Pekolassa toista tuntia. Hiottiin pieniä juttuja niin Jepen kuin Jussinkin kanssa. Kontakteja, kurveja, takaakiertoja...
perjantai 29. lokakuuta 2010
Maneesi meni jo
Mites tää aika tällai karkaa... illalla ollaan menossa vapaavuorolle Pekolaan ja keskiviikon maneesikin on vielä rapsaamatta...
Kaksi pätkää mentiin. Eka oli "vaikeahko" Jussille, vaikka periaatteessa toimi ihan ok (muutamaa kohtaa taisin ottaa jopa neljään kertaan kun ei meinnannut sujua). Vaikein oli saada koissu putkesta hanskaan, eikä aalle... Vaikka melkein putken suun edessä seisoin vastaanottamassa, niin mahtui jostain sujahtamaan aalle. Toka pätkä sujui paremmin, joskin toki Jussi hössää milloin mitäkin.
Jepen kanssa eka pätkä meni moitteitta. Keppien sisäänmenokin alkaa sujua jo inhimillisesti avokulmasta. Eihän se sitä vaikeasta kulmasta itse hae, mutta osaan ennakoida itseni parempiin asemiin syöttämään koiraa oikeaan rakoon :) Toisella pätkällä kurvit oli paikoin isoja, mutta aika beisik rataa meille kuitenkin.

maanantai 25. lokakuuta 2010
Tuplan pukkas! :o
Oho, täytyy todeta. Eli 7 vkon kisatauon jälkeen Jeppe kisasi Hyvinkäällä Saviojan radoilla. Eka agirata: hyl. Lähdin jo liian löysällä asenteella... Keinu oli alussa huono; femman siitä tyrkkäs, tais koissu hypähtää sinne sivuun (en nähnyt itse). Sitten hässäköin Jepen kahdesti putkeen, kun pitikin toisella kertaa kiivetä aalle. Ihan omaa huolimatonta ohjausta. Ja sitten se vielä pongahti sieltä aalta, pahus!
No, toiselle agiradalle hiukan tsemppasin ja kas, kontaktitkin osui kaiken hiippailun jälkeen... Aa mentiin jopa kahdesti ja keinua ei ollenkaan - ehkä se oli meidän onni... Ihis alittui vain sekunnilla, eli tehtiin hitain nolla. Onneksi niitä ei arvioida sen kummemmin - nolla kuin nollla!
Vimppana oli hyppis, johon yritin tuplankiilto silmissä panostaa. Ei kyllä kummemmin jännittänyt, ihmeellistä... mutta on se tupla ollut tyrkyllä ennenkin ja aina sen olen osannut sössiä, että ehkä siksi ei jändennyt. Vaan nyt kolahti, kohdilleen siis. Ihan mukava hyppis, juuri sellainen kun sen pitääkin olla :) eli vauhtia ja suht sujuvaa menoa eikä pelkkää vänkäämistä ja väkräämistä vaan vauhdin hurmaa! Jes! Vauhti ei kuitenkaan riittänyt kuin 7.:ksi (etenemämme 4,2 m/s) mutta olihan niitä kisakumppaneitakin kuutisenkymmentä. Tyytyväinen siis olen.
"Enää" kolme aginollaa niin se on siinä! :)

lauantai 23. lokakuuta 2010
K K hyl K 5 K K hyl
Nyt se on korkattu - Juban kisaura! :) Olipas hauskaa kisata ykkösissä; edellisestä kerrasta taitaa olla viitisen vuotta!
Jussi starttasi Hyvinkään hallilla, Saviojan Annen mukavilla radoilla. Ensin agirata. Jännitti eniten, miten koiruus pysyy hanskassa. Mutta hyvinhän se kuulolla oli. Vitosaidalla tuli kielto, kun Jussi ohitti esteen (eri puolelta kuin minä eli ei siis seurannut minua mitenkään iilimatona) ja teki pikkukierroksen. Sitten ihan loppusuoralla meni renkaan "ohi", ja jatkoin vielä jo seuraavalle esteelle, ennenkuin hiffasin, että "ehkä" kannattaa ottaa rengas uusiksi. Ja palasin tekemään sen. Videolta analysoituna mun käsi laskee just siinä renkaan kohdalla... Mutta kontaktit oli kivat; tosin ohjaaja voisi vielä paaaljon maltillisemmin ne ottaa, noin niinkuin jatkoa ajatellen...
Hyppäri hajosi sitten jo aika alkuun. Jändesin kepeille vientiä, ja onnistuin tietenkin törkkäämään koiran jotenkin väärään aloitukseen. Loppukepeissä Juban mielenkiinto taisi pudota, ja tuli femma. Sen jälkeen meni jotenkin täysin söhlingiksi kaikkien kolmen putken kera. Putket oli pimeitä mutkaputkia, ja muillakin oli niiden kanssa ongelmia. Luotin liikaa, ja ohjasin huonosti. BLAAH! Mutta ainakin renkaalla muistin pitää käden oikealla tasolla :)
Videoita pääsee ihailemaan juutuubin kanavalta (linkki tuossa oikealla) ilman mitään taivaskanavamaksuja :D
Nyt vaan seuraavia skaboja miettimään - harjoitus tekee mestarin!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)