Koska tiistain treenit meni nappiin, lähdettiin rinta rottingilla KK-treeneihin. Voi kamaluus, millainen rata siellä oli vastassa. Naurattaa melkein vieläkin - NIIN monta epätoivoista yritelmää tuli tehtyä. Paikoin pompsahtelu ja törmäily näytti enemmän koiratanssilta (ja sen erityisen villiltä ja uskaliaalta koreografialta) kuin agilityltä.
Jussi selvitti tiensä ensi alkuun sentään seiskaesteelle. Vai taidettiin ottaa alku kyllä uusiksi nelosenkin vuoksi? Oli suora putki ja vähän pidempi suorahko putki, ja koirahan tuli sieltä suorasta pommina jaloille. Puuh. Valssi piti tehdä jo ennen kuin koira on putkessa...
Sen jälkeen oli taas epätoivoinen niittausviritelmä, eli pitkästä putkesta muurin kautta kepeille - argh. Meni tyystin kilpajuoksuksi alkuun... ja keppien sisäänmenossa typerää pyörähtelyä.
Ennen aata jälleen kerran piti muistutella, mikä jalka on missä ja missä niiataan ja miten. Miten AIDAN kiertämisen ohjaaminen on niin vaikeaa?! Omituista. Olisin vetänyt pidemmän kautta siivekkeen kiertämällä - mutten saanut!
Ja sitten... sitten aalta aidalle ja kera helikopterin. Kroati oli Suomen visiitillään tätä neuvonut, ja sitähän nyt sitten piti kokeilla - vaikka sen logiikka ei ihan auennutkaan. Vanhassa vara parempi... vaikka meiltä se aleckopter sattui onnistumaan. Kas ettei mediheli...
Helikopteroinnista mentiin kepeille, ja miten NIIN monta kertaa mentiin päin mäkkylää aloitus: tokaan, kolmanteen tai neljänteen väliin. No, siinä oli aita vähän häiriköimässä ja helikopterin jälkeen propelit pyöri sen verran, ettei ihmekään ettei rauhallinen ohjaus onnistunut :D
Kepit Jussi pujotteli tällä kertaa AINA loppuun - oisko kotipihatreenillä jo saavutettu minimaalisesti tulosta...
Keppien jälkeinen elämä oli NIIN sekavaa, että sen voisi ihan kokonaan pyyhkiä KK-treenien historiasta kokonaan pois. Eih ja voih. Muuri, kohtisuora aita takaa, aita ja putkeen. Hirveän yksinkertaisen kuuloinen ja paperilla melkein yksinkertaisen näköinenkin, mutta meille se ei ollut sitä... Taidettiin lopulta selvitä hengissä vaikkei tyylipisteitä saatukaan.
Puomin jälkeen sitten vastakäännyttiin ja tsiisus - miten lajia harrastanut ihminen ei osaa mitään, mitä on joskus kuvitellut edes hiukan osaavansa... Noo... koira lähti kuitenkin käännöksen jälkeen mukaan vasempaan käteen ja silmänräpäyksen nopeudella sitten persjättö ja koira oikeaan. Se sentään onnistui. Lopussa oli pari putkea, ja täytyy myöntää, että siinä vaiheessa aivot olivat jo jäässä. Huiskaisin koiran ekaan putkeen ja muistin, että SEURAAVAN putken jälkeen piti juosta (ja kovaa!) puomille - jätin vain ohjaamatta siihen toiseen putkeen... siinä matkalla kipittäessä kohti puomia hogasin itsekin, että ei koira kenties AIVAN ajatuksenvoimalla kuitenkaan sinne toiseen putkeen hakeudu, jos ohjaaja pinkoo toiseen suuntaan :D :D :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti