Maanantaina Jussin treenit jäi väliin. Keskiviikkona Jeppe pääsi hiukan tsekkaamaan kontakteja ennen viikonlopun piirinmestaruuskisoja. Ohjasin hirveän huonosti monessa kohtaa - koira kyllä meni nätisti...
Ja lauantaina sitten Jepen neljännet piirinmestikset. En odottanut oikein mikään, kun tiesin, että kontaktit mättää. Saviojan Anne olikin tehnyt haastavan radan, ja selvisimme siitä "vain" aan alastulolla. Pah. Muuten ihan ok rata.
Hyppikselle oli kiva lähteä ottamaan kaikki irti, kun ei nollamestaruuteen ollut mahkuja. Radalla tuli kovasti paljon kieltoja alun muurilla (medit meni ensi, joten näimme radan "koukut"). Tsemppasin hyvin ja rata meni ihan hienosti loppumutkaan saakka, jossa ensin Jeppe meinasi suunnata putken väärään päähän. Sain kuitenkin tilanteen pelastettua, mutta oma vauhti kun tökkäsi, Jeppekin empi putkeen menoa ja se meni ihan sitten sekaisin koko tilanne. Hyl loppujen lopuksi. Olisi ollut vaan kiva saada vertailukelpoinen aika, koska muuten rata meni tosiaan sujuvan oloisesti. Ainakin omasta mielestä. Tiedä sitten, miltä se näytti...
Yksilökisoissa ei kyllä kovia tuloksia nähty muidenkaan toimesta. Femmaa ja hylkyä toisensa jälkeen. Mineissä ja makseissa yksi tuplanolla ("nollamestaruus", joka jo sinällään oikeuttaa SM:iin) ja medeissä mestaruuteen pääsi vitosella...
Päivän päätti joukkueskaba. Siihen lähdettiin kovalla draivilla puolustamaan viime vuoden mestaruutta, mutta jouduimme tyytymään pronssiin :) Ei siis ihan nappipäivä... :D Mutta jollei muuta jäänyt käteen, niin ainakin näyttiin ja kuuluttiin jälleen kerran! Hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän joukkue, Ee Hoo Koo Koo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti