No voi kukkaruukku (vai mikä olisi kiva ja nätti "kirosana"). Johan meni Juban möllirata juoksenteluks. Huhheijaa. Eihän taaskaan olla vähään aikaan oikein mitään tehty, ja sen huomasi: koira lähti aikas tavalla lapasesta. Tokan esteen ohjauksen otin itse huolimattomasti, ja kielto siitä. Ja se jälkeen pakka ihan levällään. Puomilta suoraan väärän päähän putkea, kun minä pyllistelen myöhästyneessä valssissa. Sitten jäi joku estekin väliin ja aalta... APUAAAAA... loikka. Ottihan se nyt toki kontaktin mutta eipä jäänyt siihen, ei... Eli korjasin sen toki. Ja sitten vielä pussista ohi vimpan esteen ja huitelemaan ensin pitkin rataa ja sitten vähän yleisönkin joukkoon. No... tulihan se takaisin kun vikan esteen luona odottelin.
Ilmeisesti turhat paineet tuli siinä täysin käteen menneellä radalla sitten päästeltyä pihalle, sillä kisaavien rata meni, sanoisinkos nyt vallan kivasti. Se kun oli vielä suhteellisen kimurantti, kolme takaakiertoakin. Suoritettiin se "puhtaasti", eli ei virheitä mutta syöttelin nakkeja neljässä kohdassa. Aika oli 65 sekkaa, eli olen todellakin ihan tyytyväinen, kun rata oli kuitenkin "vaikea". Kyllä se tästä (jos treenattaisiinkin...).
Jepen ilmoitin yhteen starttiin, ja tiedättekös: PIDIN LUPAUKSENI, jonka tein taannoin (olikohan niissä Riksun kisoissa joissa valioiduttiin). Eli kun koira loikkasi aan, murahdin sille (ehti kyllä mennä pituuden) ja nappasin koiran kainaloon ja tylynä autoon. Luulen, että Jepen aivoissa kyllä jopa hiukkasen raksutti. Siltä se ainakin näytti. Sitten meidät taivuteltiin toiseen starttiin: testaamaan, meneekö oppi perille. Ja menihän se, eli kontaktit ok. Hitaat ja kököt mutta selkeästi russelin aivoissa ruksutti. Joku rima kyllä tippui (vaikka olivat matalalla), että se ei kauheasti hyvää lupaile ensi viikonlopun 4 starttiin.
Tuli testattua uusi videokamerakin. Kiitos kuvaajalle!
Rupee ohjaa sitä piskilää. Mur.
VastaaPoista/pirita, joka ei koskaan tee niinkuin neuvotaan