torstai 19. kesäkuuta 2014

Viimeinen työpäivä

Hirrrween raskasta. Onneksi edessä on loma.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Vahtipäällikkö

Vastaanottokomitea - päälliköllä on arvoisensa paikka.

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Jussin ekat SM:t

Olipas hauskat kekkerit - Jussin osalta ensimmäiset SM-aksailut. Nytkin jää yksilöt väliin, vaikka nollia olisi ihan riittämiin. Mutta hauskaa, että päästiin edustamaan joukkueessa.

Jubs starttasi kolmantena. Siihen mennessä joukkueella oli hyl ja 5. Marencovicin radalla selvittiin virheittä, mutta naftisti yliajalle (0,29). Hiukan oli haparointia, ja keinu tuotti tuskaa, kun se suuntasi hyvin kiinni aidan reunaan ja kohti yleisömuuria. Moni koira siinä otti kieltoja, mutta Jussin sain vain hitaasti vedettyä - onneksi. Mieluummin 0,29 ya kuin 5 vp.

Finaalissa sitten Nikke nosti hienolla nollalla sijoitustamme niin, että lopulta sijaluku olikin 10. !  Hieno korkkaus Jussille :)  Ollaan iloisia! Ja tästä lähtien homma pelittää entistäkin paremmin uusilla Trailroceilla!

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Nyt jo lomaillaan

Jestas, jopas aika lentää. Keskiviikon KK-treenit menivät kivasti. Mitä nyt kepeille menoa tahkottiin; jalat meinasi olla väärin päin koko ajan. Tai ei ehkä ihan kokonaan väärin päin, mutta väärään suuntaan. No, kovin oli vauhdikas rata, kun päästiin kipittämään jo kesäkokoisella, isolla kentällä.

Torstaina kierrettiin katsomassa korvasieniä Keiniksellä, mutta saldo jäi pelkkään hyötyliikuntaan. Ja uintiin - tietenkin!

Perjantaina koirat pääsivät reissukoiriksi. Työpaikan kautta tuli vierailtua Finnderbyssä ja hevosurheilumuseolla. Koissut osasivat käyttäytyä nätisti (auton perässä :D ). Ja sitten suunta Riksuun, ja iltalenkille Hatlamminsuolle.

Ja lauantaiaamusta kisaamaan. Vuoden 2015 SM-nollakausikin starttasi. Ja hyvinpä starttasikin. Kermisen radoilta saatiin tupla! Ekalla radalla hissuvauhtimme riitti kolmannelle sijallekin :)  Aikamoisia kankinollia, mutta we don't worry, we're just happy!

Sunnuntaina kipiteltiin sitten "normilenkki" Keiniksen maastoissa, ja uinti päälle, of course!

Nyt sitten odotetaan vain viikonloppua. SM:t typistyvät meidän osaltamme joukkuekisaan, kun sunnuntaina on tärkeämpää ohjelmaa.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Kerrosasukit

venaa treeneihin pääsyä. +24 ja kielet roikkuu.

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Korvasienessä

Maanantai alkoi jo muistuttaa sellaista kunnollista kesä-Keinistä. Eli viidestä kymppiin reissun päällä. Ensin oman ryhmän koutsaus, sitten puolittainen osallistuminen toiseen ryhmään. Eihän sitä juuri treeniksi voi kutsua, mutta nämä ovatkin hyvänmielenmaanantaipäiviä! (tai -iltoja).

Sillä treenien jälkeen lähdettiin verryttelemään vielä juosten. Tosin, alku viivästyi, kun piti nappailla kahden kilon verran korvasieniä. Mutta vajaa neljän kilsan juoksulenkki ja koirilla jokunen metri varmaan enemmänkin tuli mittariin.

Ja lopuksi vielä uimaan! Ei muuta voi maanantailta toivoakaan!

 Joko lähdetään?


Staffrussell-kuviouintia 

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kiire viikko

Oho. Kuukin vaihtui jo kesäkuuksi.

Keskiviikkona KK:iltiin. Ja NIIN onnistuneesti. Radan alussa oli sellainen tyypillinen leijeröinti-kohta: aidan kautta ja puomin alta menevän putken kautta kepeille. Ohjaajan tarkoitus jäädä puomin toiselle puolelle.

Eka yritys: koira tulee suoraan putkesta puomin alta ohjaajaa kohti.
Toka yritys: koira menee oikein sisään kepeille, ohjaaja kiljahtaa ihmetyksestä ja koira jättää kepit kesken.
Kolmas yritys: koira menee oikein sisään kepeille, mutta sekoaa - periaatteessa siis pujottelee ne loppuun mutta väärin.
Neljäs yritys: ONNISTUI!

Olipas hienoa - en olisi kuuna päivänä uskonut toimivan!!! Loppuradallakin fiilis oli hyvä. Pieniä juttuja tietysti tehtiin uusiksi, mutta päälisin puolin onnistuttiin - jäi tosi hyvä mieli!

Testasin muuten uutta sykekelloa, ja tällaiset jäljet jäi: http://connect.garmin.com/activity/508979403 Yllättävän korkealle tuo sykekin kohosi....

Helatorstaina sitten skabailtiin Forssassa. Eka rata meni käteen. Onnistuin tekemään mutkaa keppien sisäänmenoon ja sitten päästin koiran selän takaa putken väärään päähän. Voi että millaista lehmämenoa se oli - Jussi ei ole vielä saanut "keinonurmi-intoa" ulkokisoihin... On ollut aikalailla perässä hinattava. Toka rata mentiin sitten virheittä, mutta jostain syystä koira jäi kummastelemaan keinulle - yliaikaa 0,57 sekkaa.

Loppuviikko lörtsäiltiin kotona, ei käyty edes lenkillä...