Näin korkattiin kesäkisakauden avaus JANKKilassa. Sunnuntaiaamuna ensin hyppäri. Siihenhän se matka jo tyssäsi nelosesteelle, moinen aita unohtui välistä. Ohjaaja kuulemma oli myöhässä, ja peitti kaiken lisäksi siivekkeen. Jonka johdosta koiruus singahti suoraan putkeen. No, oppia ikä kaikki ;) Loppurata mentiin suht sujuvasti - vain toka vika este unohtui välistä...
Ensimmäinen agiradoista oli jouheampi kuin takaakiertoinen hyppis. Selvittiinkin siitä virheittä, mutta etenemällä 3,72 koira tuntui suorastaan lehmältä. Koko ajan sai kimittää ja hoputtaa "tule, tule, pian, pian, vauhtia, vauhtia". Kai se hiekkapohja ja ulkokenttä taas keinonurmien jälkeen tuntuu koirankin varpaissa oudolta...? Sijoitus oli 10. 29 koirakon luokassa. Hauskaa muuten, että kisakirjassa edellinen merkintä oli myös JANKKilasta sijoituksella 10. 29 koirakon luokassa. Ai miten niin me ollaan tasaisen varmoja ;) :D
Vika agirata olikin sitten jo eri tuomarin käsialaa, mutta ihan mukavan oloinen. Jotenkin vaan ohjaaja teki huonon sokkarin ja hukkasi koirulan... Sen muutaman sekunnin aikana ehdin jo ajatella, että "tähänkö se taas kosahti", kun tuntui siltä, että koira taitaa mennä väärään päähän putkea, kun en nähnyt koko koiraa :D Ei se nyt NIIN pahalta sitten videolla näyttänyt, vaikka ei toki sujuvaltakaan :D
Molemmilla aksaradoilla koira ei tosiaan ihan tikissään ollut, ja kaarteet oli mitä oli. Tässä jälkimmäisellä saatiin peräti yliaikaa, mutta mietaamaisen niukasti, eli 0,07 sekkaa :D Sijoitus silti 5.
No, kaksi melkein-nollaa - joten tyytyväisenä jatketaan kohti kesää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti