keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Päivittelyä

Päivitykset ovat helmikuun tiimellyksessä jääneet vähiin, joten päivitelläänpä nyt vaikka päivitysten vähyyttä. Voi hyvää päivää!

Männä viikolla treenattiin normi-ti-treenit. Pienoista keskittymättömyyttä oli ilmassa, mutta muutoin sujui keskinkertaisesti. Eka pätkä oli vaikeampi; koira meni "sata" kertaa puomille, vaikka ohjaaja kuinka yritti töniä putkeen.  Toki muitakin kohtia uusittiin, mutta oli ilo lopettaa juoksupätkään, joka meni sujuvasti suunnitelmien mukaan.

Sunnuntaina sitten startattiin samassa hallissa, mutta virallisesti. Hyppis oli ehjä kera karmeiden kaarteiden. Voittaja päästeli melkein 6 sekuntia  nopeammin - eihän se ole kuin sekunti viidessä kohtaa pois :D Ja yli 40 koiran luokassa ollaan vitossijastamme iloisia! Antaa uskoa siihen, että sertit jonakin hetkenä napsahtavat...

Tokalla radalla pompsahti aan kontakti (ohjaaja taisi olla ihan lahna sillä kohtaa). Toki se hiukkasen veti suuta mutruun, varsinkin kun muutoin oli passelia rataa. Toisaalta en kyllä jaksanut stressata asiasta sen enempää, sillä (toistaiseksi) tiedän, että saan tilanteen korjattua seuraavalla radalla. Ja niin tehtiin. Tosin, vikalla radalla sössittiin ensin kielto. Pituudelta piti kääntyä 180 astetta aidalle, ja koirula kääntyikin hiukan väärään suuntaan ja paniikkireaktioni (ja alunperin tökerön ohjauksen) johdosta tuli tottelevaisena luokseni ohi aitalinjan. Lopussa oli meille haasteellinen keppikulma, ja kas, se mikä-lie-poispäinkääntö-vippaus-olikaan onnistui! Kepit olivat kohti seinää, ja olin enteillytkin ne haasteelliseksi - niinhän pikkukoiru sitten "unohti", että 10 kepin sijaan pitäisi pujotella 12 keppiä. Korjattiin, josta seurauksena yliaikaakin  - ja pohjilla siis 10.

Kokonaisuutena kuitenkin ok kisapäivä.

Koirilla on ollut loisteliaat oltavat koko viikon; päässeet päivittäin kotihiiren kanssa tekemään kymppikilsaisia lenkkejä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti