Vai voiko se olla pulkassa, kun lumesta ei ole tietoakaan?
Jepelle kertyi startteja 69 kappaletta (2010:69, 2009:72, 2008:69) eli hyvinkin keskiarvossa :D Niistä 19 nollaa, eli 28%. Taitaa olla meille ihan ennätyksellinen tulos. Palkintopallisijoja (1.-3.) ei voi hehkuttaa, niitä vaivaiset viisi, mutta kaikki nollat kuitenkin kympin sakissa; joukossa isojakin kisoja, kuten Eckerö ja Purina.
Kauden huipennus oli SM-kisat, jotka siis koettiin ekaa kertaa yksilötasolla. Karsintaradalla juostiin nolla, joka oikeutti finaaliin ja sai ohjaajan liikuttumaan. Tämä ylitti odotukset! Finaalissa ei sitten olekaan mitään kerrottavaa; kontaktit paukkui ja ohjaajan pakka levisi totaalisesti.
Heinäkuinen ulkomaanmatka oli myös kokemuksena ensimmäinen laatuaan, ja yllätys sitäkin suurempi: Haapsalussa Jepestä leivottiin EE AVA!
Syyskuussa Jeppe nappasi piirinmestaruuspronssia, ja syksyllä onnistuimme muutenkin tekemään siedettäviä agilityratoja, ja SM-nollat (kuin myös MM-karsintanollat) olivat kasassa jo syyskuun alussa, mikä on täysin poikkeuksellista edellisiin vuosiin verrattuna.
Jussi starttasi kuluneena vuonna 1-luokassa 16 kertaa ja 2-luokassa 13 kertaa. Onnistumiset antoivat odottaa itseään, mutta juhannuskisoissa Tuorlassa Jussi tempoi loput LUVAt voittojen kera. Kakkosluokassa sitten alkoivat kontaktitkin roiskua, ja uusi tiukka linja on pitänyt: radalta pois jos kontakteille ei pysähdytä. Rotumestaruuksissa heinäkuussa Jussi palkittiin vuoden tulokkaana, koska se onnistui tekemään parhaan (puhtaan) radan ykköskakkosluokkakaisena kolmosten virallisella kisaradalla.
Syksyä varjosti sylkirauhastulehdus, jonka tuoksinassa meni neljä kuukautta kisa- ja osin myös treenitauolla.
Ensi vuoden tavoitteiksi voisi nimetä Jepellä terveyden ja Jussilla kisavarmuuden. Jepen kanssa jännätään, kestääkö koiruus 35 senttisiä aitoja. Toivotaan tietysti, että päästään mittelemään SM:iin ja toki myös karsintoihin. Jussin kohdalla en toivo edes nollaratoja :D koska koira ei ole kisavalmis kolmosiin. Varmuutta ja treeniä tarvitaan. Eli vuoden 2012 osalta tavoitteet tuntuu sikäli "löysiltä".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti