lauantai 27. marraskuuta 2010

2/4 = hyvä saldo Jepelle!

Neljän startin kolmosten päivä Purinalla, A, H, H, A. Pikkaisen mietitytti, kun keli oli niin "kolea", että miten saadaan pidettyä itsemme lämpiminä. Mutta kerrospukeutuminen pelasti, sekä koiran että ohjaajan :)

Ekalla agiradalla ei kontakteista ollut keinua, ja rata meni ihan mukavasti, ei pahempaa viipyilyä edes kontakteilla. Loppuun saakka virheittä ja aginolla siis! Jei!

Ekalla hyppärillä onnistuin töpeksimään keppien sisäänmenon. Hitto kun olisi ollut katsekontakti koiraan niin se olisi riittänyt. Nyt Jepu tuli putkesta kovaa vauhtia ja 30 cm väärään suuntaan, jalkojeni toiselle puolelle. Kielto, äh! Muuten hyvä rata. Aikakin olisi ilman tuota tumpelointia riittänyt varmaan kympin porukkaan.

Seuraava hyppäri sitten sujui paremmin eli suht lujaakin ja virheittä. Viitasen Annen radat noudattelivat samaa pohjaa kaikissa kolmessa kisassa, ja jo toistamiseen olen tyytyväinen pitkän suoran putken jälkeiseen haltuunottoon. Jännä paikka, jossa hiukan riskeerasin. Hyppärillä pääsi kyllä kiljahdus, kun koira meinasi kaartaa jo liian ison mutkan esteen väärälle puolelle singahtaessaan putkesta. Vauhti piisasi tällä kertaa toiseen sijaan, mikä on Purinalla meille harvinaista herkkua, 55 koirakon joukossa! Olihan siellä nopeampiakin suorituksia, mutta virheiden kera.

Vimpalla radalla, agisellaisella, tuomaroi Saviojan Anne. Rata oli erityyppinen mitä aamun radat, ja ihis aavistuksen tiukempi. Aa meni raivostuttavan hitaaksi hiippailuksi, mutta kaikki kontaktit kuitenkin otettiin. Harmillisesti sitten toka vika rima tuli alas, mutta ei se sitten enää niin paljon harmittanutkaan, kun meni sekan verran yliajalle sen hiippailun vuoksi.

Mutta onnistunut päivä kaiken kaikkiaan. Jepelle tauko taisi tehdä terää. Ja BOT pitää villaloimella lisättynä lihakset lämpiminä :) Jubbelis oli seurakoirana ja pääsi aina verryttelykävelyille haistelemaan kolmosten tunnelmia :)

Eilen ilmoitin koirat jo Eckeröön kisoihin, eli här kommer vi! Enää uupuu kaksi aginollaa... (ja sitä ei kannata ajatella (=kaivaa veistä haavassa) että se voittokin oli muutaman kymmenyksen päässä tänään...).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti